Tausta

polku

Minun tarinani

Ajatus tästä alkoi viritä kesällä 2018. Kerroin ihmisille kuulumisiani, ja monet sanoivat, että minulla oli inspiroiva tarina. Tiesin toki, että olin alkanut tehdä uusia juttuja, mutta en ollut ajatellut sen herättävän tuollaista reaktiota. Olin yhtäkkiä inspiroiva, kiinnostava ja kuulemma rohkea kun jaoin kokemuksiani.

Aloin haluta auttaa muita korjaamaan omaa elämäänsä. Pidin aiheesta työpajan, ja herätin sen rinnalle henkiin vanhan haaveeni yritysten ja muiden organisaatioiden toiminnan parantamisen auttamisesta.

Vahvuuteni on se, etten ole sitä mitä pitäisi olla tehdäkseen tätä. En ole psykologi enkä valmentaja, en käynyt kauppakorkeaa enkä johtajuuskouluja. Sen sijaan minulla on tarina. Itse eletty muutos. Tiedän miltä tuntuu pyöriä vuodet umpikujassa, tiedän miltä tuntuu ryhtyä muutoksiin, tiedän miten toteuttaa niitä, tiedän ettei se ole aina helppoa. Näitä ei opita teoreettisista luentokalvoista.

Kasvuni singahdettua käyntiin tein vajaassa vuodessa lukemattomia asioita, joita olin aiemmin pitänyt itselleni ylivoimaisina. Maailman korjaajana haluan jakaa kehitystä eteenpäin. Tämä ei ole teoriaa, tämä ei ole bisnestä, tämä tulee sydämestä.